Pitäjänmäkeen syntyy jopa 2 000 uutta työpaikkaa, kun alueen vetovoima kasvaa Raide-Jokerin myötä. Valmista pitäisi olla vuonna 2024 eli samaan aikaan kuin Ultimes Business Garden III.
Raide-Jokerin rakennusurakasta tulee näkyvä ja monen elämään vaikuttava työmaa. Kun uusi raidelinja on valmis, sen varrella sijaitsevien alueiden vetovoima lisääntyy huomattavasti.
Itäkeskuksesta Keilaniemeen kulkeva Raide-Jokeri lisää poikittaisliikenteen kapasiteettia ja luotettavuutta. Vihdintien kaupunkibulevardin myötä Pitäjänmäestä tulee todellinen liikenteen solmukohta.
”Kun Raide-Jokeri on valmis, meillä on 25 kilometriä uudistettua kaupunkia rakennettuna. Linjan varrelta on saneerattu lähes kaikki johdot ja putket, ja meillä on uusi viihtyisä katu sekä raitioliikenne, jonka kapasiteetti on jotain aivan muuta kuin nyt samaa reittiä ajavan bussilinjan, projektijohtaja Juha Saarikoski Helsingin kaupungilta kertoo.
Reitin varrelle rakennetaan jo nyt paljon asuntoja ja toimitiloja. Raide-Jokerin valmistuminen muuttaa alueiden liikenneyhteyksiä ja rakennuskantaa sekä vaikuttaa asuntojen hintoihin.
Raide-Jokeri kulkee omalla kaistallaan
Tällä hetkellä Itäkeskuksesta Westendiin kulkeva runkolinja 550 eli Jokeri on ruuhkainen ja alimitoitettu. Helsingin vilkkaimmin liikennöidyllä bussilinjalla on usein viivästyksiä, koska matkustajia on yksinkertaisesti liikaa bussien kuljetettavaksi.
”Raide-Jokeri kulkee pääosin omalla kaistallaan eli erossa muusta liikenteestä. Siksi sen aikatauluja pysytään hallinnoimaan paljon tarkemmin, eikä raitiovaunu juutu ruuhkiin”, Saarikoski sanoo.
Nykyisellä bussilinjalla kulkee 40 000 matkustajaa vuorokaudessa, tulevaisuudessa raiteita pitkin jopa 90 000.
Raide-Jokerin keskinopeudeksi tulee 25 kilometriä tunnissa. Raiteiden myötä kulkemisen luotettavuus lisääntyy ja vuorovälit pysyvät säännöllisempinä kuin bussilinjalla. Kantakaupungin raitioteiden keskinopeus on 14 kilometriä tunnissa.
Liikennesuunnittelijat uskovat, että yhä useampi matkustaja siirtyy käyttämään julkista liikennettä, jolloin myös autoruuhkat tämän reitin varrella vähenevät.
Lisää asukkaita ja yrityksiä
Liikenneyhteyksien parantuminen ja kaavamuutokset kiinnostavat sekä yrityksiä että asunnon etsijöitä. Vuoteen 2030 mennessä Pitäjänmäellä arvioidaan olevan 2 000 työpaikkaa enemmän kuin nyt. Alueelle arvioidaan rakennettavan 1 700 uutta asuntoa kymmenessä vuodessa. Vanhoja teollisuusrakennuksia puretaan, ja niiden tilalle suunnitellaan uusia kerrostaloja. Myös uusia asuntotontteja kaavoitetaan, mikä kiinnostanee rakennuttajia ja kiinteistösijoittajia.
”Liikenneratkaisujen muutokset vaikuttavat varmasti koko alueen vetovoimaan. Se on ollut näkyvissä jo siitä lähtien, kun hankepäätös Raide-Jokerista tehtiin vuonna 2016”, projektijohtaja Juha Saarikoski sanoo.
Seuraava iso kehityshanke on jo valmisteilla, kun kaupunki on aloittanut Vihdintien kaupunkibulevardin suunnittelun. Se tuo mukanaan Helsingin keskustaan vievän pikaraitiotien, joka edelleen vahvistaa Pitäjänmäen roolia liikenteen solmukohtana ja elinvoimaisena kasvukeskuksena.
Lähteet: projektijohtaja Juha Saarikoski Helsingin kaupunki ja yleiset julkiset lähteet
Kiinnostuitko toimitiloista erinomaisella sijainnilla?
Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää! Olet myös tervetullut tutustumaan tiloihimme.