”Viihtyisän, inspiroivan ja toimivan työympäristön ei tarvitse olla trendikäs puuhamaa”

Monet yritykset pohtivat työtilojensa tulevaisuutta. Millaiset tilat tukevat työntekijöiden viihtymistä ja innostavat tulemaan työpaikalle? Kun työympäristö kannustaa sosiaalisuuteen ja mahdollistaa parhaan työpanoksen, ei sirkustemppuja tarvita, sanoo IT-palvelutalo Atean Head of HR Taru Paukkula.

”Kun edelliset työtilamme kävivät toimimattomiksi, aloimme etsiä uusia. Työtilojen miettiminen ei ollut vain tilojen ja sisustuksen pohtimista, vaan mitä suurimmassa määrin koko työkulttuurin ja tavoitteidemme analyysia. Meidän oli muodostettava vahva ymmärrys siitä, millaisia työtiloja juuri meidän työntekijämme tarvitsevat.

Hyvä työympäristö on viihtyisä, toimiva ja inspiroiva. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei innostavan ja työhyvinvointia tukevan työympäristön tarvitse olla mikään trendikäs puuhamaa.

Kun työ on palkitsevaa ja ympäristö mahdollistaa työntekijän parhaan työpanoksen, ei toimistolle tarvitse hankkia biljardipöytiä ja säkkituoleja, jotta ihmiset haluavat tulla paikalle. Meilläkin jumppapallot ja -kepit jäivät alkuinnostuksen jälkeen käyttämättä – eikä niitä pakattu enää muuttokuormaan. Toki taukojumpat ja muu spesiaali voivat olla kiva bonus.

Sen sijaan työtilojen sijainnin miettimistä pidän olennaisen tärkeänä. Me halusimme uuden toimipaikan sijaitsevan julkisen liikenteen solmukohdassa. Myös parkkipaikkoja tarvittiin riittävästi, sillä monet atealaiset käyvät asiakastapaamisissa omalla autolla. Työmatkapyöräilijöille halusimme tarjota hyvät suihkutilat.

”Poteroissa kököttäminen haalistaa kokemusta yhteisestä tavoitteesta”

Yrityksen arvot ja vastuullisuus kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän. Rakennettu työympäristö viestittää työntekijöille ja vierailijoille siitä, mihin yritys uskoo. Halusimme, että uusissa työtiloissamme ihmisten kohtaaminen on helppoa ja luontevaa. Sosiaalisuuteen kannustava työympäristö luo avointa työkulttuuria.

Yhteisöllisyyttä ei synny, jos kaikki istuvat omissa nurkissaan. Tämä oli ongelma vanhoissa tiloissamme. Nyt kollegoiden kohtaaminen on meillä helppoa: päätä nostamalla näkee, kuka keskikäytävällä liikkuu ja juttusille on helppo ryhtyä.

Poteroissa kököttäminen saattaa haalistaa kokemusta yhteisestä tavoitteesta. Tarvitsemme kohtaamisia, niin suunniteltuja kuin spontaaneja kahvikuppikeskusteluja. Hiljaisen tiedon ja osaamisen jakaminen on työyhteisölle valtavan tärkeä vahvuus.

Rakennettu työympäristö viestittää työntekijöille ja vierailijoille siitä, mihin yritys uskoo, IT-palvelutalo Atean Head of HR Taru Paukkula ajattelee. Yrityksen uudet toimitilat suunniteltiin niin, että ne kannustavat ihmisiä kohtaamisiin ja sosiaalisuuteen.

”Valtaosa haluaa tehdä töitä perinteisillä työpisteillä”

Muutimme uusiin tiloihimme joulukuussa 2022, ja vasta arkinen työ on osoittanut, kuinka ihmiset oikeasti käyttävät tiloja. Moni toivoi ennen muuttoa esimerkiksi avaria loungetiloja, mutta niiden käyttö on jäänyt jopa yllättävän vähäiselle.

Useampi atealainen on sanonut, ettei toimiston tarvitse olla kodinomainen, sillä korona-aikana kotona tuli löhöttyä riittävästi. Sohviakin tarvitaan, mutta toimisto saa olla toimisto, jotta siellä on hyvä tehdä töitä. Valtaosa henkilöstöstämme haluaa työskennellä perinteisillä työpisteillä. Kaikkein tärkeintä on tunne siitä, että työ toimistolla sujuu miellyttävästi ja tarvittaessa myös häiriöittä.

Satsasimme uusiin sähköpöytiin, työtuoleihin, hyvään ergonomiaan ja teknologiaan. Älykkäät AV-ratkaisumme ovat huippuluokkaa. Rakensimme runsaasti pieniä, kaiuttomia neuvottelu- ja vetäytymistiloja, jotka ovat ahkerassa käytössä. Myös yhden hengen äänieristetyt puhelinkopit ovat suosittuja.

Uudet toimitilat ovat aina yritykselle iso satsaus – mekin etsimme omiamme viisi vuotta. Emme halunneet tinkiä tilojen modernista tunnelmasta, valoisuudesta ja vaikuttavuudesta. Hyvän ja innostavan fiiliksen pitää syntyä jo pääovista sisään astuttaessa. Meillä käy paljon vieraita, ja ihmiset ovat ylpeitä ja iloisia, kun hekin kehuvat työtilojemme tunnelmaa.”

 

Atea Finland

* Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja

* Yli 600 työntekijää Suomessa

* Pääkonttori sijaitsee Vantaan Virtatalossa, toimipisteitä yhteensä 12

* Vuonna 2022 liikevaihto noin 395 miljoonaa euroa

* Atea-konsernissa on yli 8000 työntekijää Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa

 

  • Tämä artikkeli on toinen osa sarjaamme, jossa yritysten HR-päättäjät avaavat ajatuksiaan muuttuvasta työelämästä, työympäristöistä ja työkulttuurista. Sarjan seuraavassa osassa ääneen pääsee Elisan henkilöstöjohtaja Merja Ranta-aho.

 

Ajatuksissa uusi työympäristö? – lue lisää!

Työympäristön valinta vaatii ajattelua, päätöksiä, sitoutumista ja rohkeutta. Ota rohkeasti meihin yhteyttä, vaikka uuden työympäristön valinta tuntuisikin vielä kaukaiselta. Me Business Gardenilla olemme työympäristöjen asiantuntijoita ja autamme yritystänne kartoittamaan tarpeet ja tavoitteet.

Tutustu tästä meihin ja prosessiimme.

Business Garden on kustannustehokas työympäristö, jossa ihmisten on hyvä olla.