Osallistava muutosvalmennus on kuin yhdessä tehty matka

Business Gardenin osallistavassa muutosvalmennuksessa käsitellään muun muassa etä- ja lähityön muotoja. Tuolloin määritellään myös, milloin työskennellään yhdessä ja milloin erikseen tai kuvataan vuorovaikutuksen tapoja organisaatiossa. Ennen työympäristössä tehtäviä muutoksia kuunnellaan koko yritystä, sen tiimejä ja yksilöitä. Kysyimme valmentajiltamme, miten helppoa tai vaikeaa muutoksen tekeminen on.

Maaretta Tukiainen (Moodit Oy) on kokenut muutosvalmentaja, sisustusarkkitehti ja tietokirjailija. Kysyimme häneltä, miten helppoa tai vaikeaa on siivilöidä tietoa ja moniäänisiä näkemyksiä organisaatiosta esiin? Miten tahtotila muuttuu työympäristöksi?

- Kymmenen vuoden aikana olen toteuttanut lukuisia työympäristön muutos- ja kehityshankkeita erilaisten organisaatioiden kanssa. Tämän kokemuksen perusteella vastaukseni on ”osallistamalla”. Kun osallistamme tiimit ja yksilöt muutokseen jo kehitysvaiheessa, tuotamme samalla elintärkeää tietoa muutoksen tueksi ja annamme ihmisille mahdollisuuden sitoutua siihen.

Yritykset ovat muutoksessa eri rytmissä: osa on erittäin pitkällä työntekijäkokemuksen muotoilussa, ja työympäristö on yksi osa sitä. Myös tämä on tullut tutuksi Maaretalle:

- Jotkut toimialat ovat liiketoiminnassaan tottuneet yhteiskehittelemiseen ja siksi myös toimitilat on tehty alun perin joustaviksi. Joidenkin organisaatioiden toiminnot taas ovat sidottuja ja ohjattuja esimerkiksi lakisääteisesti, jolloin muutoskyvykkyys tai -mahdollisuudet eivät ole niin suuria.

Muutoksessa ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia

Katja Lajunen on suunnittelujohtaja, työympäristöasiantuntija ja sisustusarkkitehti Profit Interior Oy:stä. Hän täydentää kollegansa sanomaa näin: 

- Työympäristön muutos on matka, jonka aikana pitää olla tilaa ja aikaa oivalluksille ja yhteiselle kehittämiselle. Uudenlaiseen työympäristöön siirtyminen tuntuu usein henkilöstöstä haastavalta, koska muutos on niin suuri. Projektin alusta lähtien osallistavan otteen arvo on siinä, että muutoksen matkalle ehtivät kaikki ajoissa mukaan.

Säästöjä, hyvinvointia ja oivalluksia

Kun työnteon tarpeet selvitetään organisaation kanssa alusta lähtien hyvin, vältetään turhat hankinnat, säästetään rahaa ja voidaan toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Katja Lajusen mielestä ilahduttavinta on kokea, kun yrityksessä on siirrytty muutoksen vastarinta -vaiheesta innokkaaseen, uuden työympäristön kehittämiseen ja odottamiseen.

- Oivalluksia omaan työn tekemiseen syntyy, kun työstä ja tilojen käytöstä keskustellaan käytännönläheisesti vaikkapa kalustusesimerkkien äärellä. Usein myös pitkään yhdessä kehitetyn työympäristön viihtyisyys ja kauneus lopulta valmistuneissa tiloissa aiheuttaa wau-henkäyksen!

Tutustu Muutosvalmennus hybridityön kehittämiseen -palveluumme.

Tutustu valmennuksen vaiheisiin ja valmentajiin: muutosvalmentaja, sisustusarkkitehti ja tietokirjailija Maaretta Tukiainen (Moodit Oy) ja suunnittelujohtaja, työympäristöasiantuntija ja sisustusarkkitehti Katja Lajunen (Profit Interior Oy). 

Haluatko kuulla lisää Muutosvalmennuksesta – soita tai jätä yhteydenottopyyntö.

Antti Eeva

Vuokrauspäällikkö

Sähköposti: antti.eeva@peab.fi

Tilaa Business Garden uutiskirjeemme

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.