Peter Lindeberg: ”Työympäristömuutos luo puitteet yrityksen menestykselle”

Olen todella ylpeä tiimistämme, joka koostuu eri alojen asiantuntijoista. Tällä kokoonpanolla voimme tarjota asiakkaillemme laaja-alaista osaamista. Minulla ja koko tiimillämme on kirkkaana mielessä tärkein yhteinen tavoitteemme: räätälöidä asiakkaallemme parhaat mahdolliset työympäristöratkaisut, joiden avulla yritys ja sen työntekijät menestyvät.

Huippuhetkiä ovat, kun kuulemme asiakkaalta, että olemme onnistuneet tehtävässämme. Näin kävi – jopa vähän yllättäen – koronapandemian aikana, jolloin saavutimme toistaiseksi korkeimmat asiakastyytyväisyystulokset.

Työpäiväni sujahtavat suunnitellessa, koordinoidessa ja edistäessä hankkeita. Sen, mitä olemme asiakkaillemme luvanneet, sen myös pidämme.

Käytän päivittäin aikaa myös sparrailuun oman tiimin kanssa. Tärkeimpiä tehtäviäni onkin saada kaikki työntekijämme kukoistamaan, niin että he onnistuvat omassa työssään.

Rakennus- ja kiinteistöalalla minua innostaa sen monimuotoisuus. Kaikki asiakkaamme ovat ainutlaatuisia, ja jokaisessa hankkeessa on omat erityispiirteensä.

Olen työskennellyt Peabilla nyt kymmenen vuotta, ja tänä aikana toimitilamaailmassa on tapahtunut suuria muutoksia. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa jo muutamia vuosia ennen koronapandemiaa, jolloin etätyö yleistyi monissa yrityksissä, mutta korona laukaisi muutoksen isossa mittakaavassa tuoden mukanaan myös haasteita. Enää ei riitä, että fyysiset tilat päivitetään tukemaan uusia työtapoja, samalla tulisi uudistaa myös työkulttuuria. Viestini toimitilapäättäjille onkin, että työympäristömuutosta tulisi lähestyä kokonaisvaltaisesti ja valita sellainen kumppani, joka hallitsee ja auttaa asiakasta läpi koko muutosprosessin. Näin voidaan saavuttaa paras mahdollinen lopputulos.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan tarpeistanne.

Peabilla jo kymmenen vuotta työskennellyt Business Gardenin liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg on intohimoinen työympäristöjen kehittäjä ja tutkija.

Peter Lindeberg
Liiketoimintajohtaja
peter.lindeberg@peab.fi
040 5351 939