Peab rakentaa Sirkkalan koulun laajennuksen ja saneerauksen Turussa

Peab toteuttaa Turun kaupungille viiden koulurakennuksen kokonaisuuden. Urakkaan kuuluvat tontilta purettava vanha koulu, jonka tilalle rakennetaan laajennusosa. Lisäksi saneerataan kolme vanhaa hirsirunkoista koulua ja 2000-luvulla rakennuttu koulurakennus. Urakkasumma on    13 milj. euroa.  

 

Hanke sijaitseen aivan Turun keskusta-alueella Sirkkalankadun ja Itäisen Pitkäkadun välissä. Urakka-alue rajoittuu kahdelta sivulta katuihin ja kahdelta sivuilta asuinrakennuksiin. Tontin logistiikka on suunniteltava huolella ahtaiden tilojen takia. Kahden hirsikoulun kadun puoleiset sivut ovat suojeltuja.   

 ”Turun yksikössä olemme halunneet vahvistaa korjausrakentamisen osuutta yksikkömme työkannassa. Sirkkalan koulun laajennus- ja korjausrakentamisurakka tukee hyvin tätä tavoitettamme. Projekti sisältää korjausrakentamista eri aikakauden rakennuksille, joten pääsemme tässä hyödyntämään vahvaa osaamistamme ja kokemustamme”, kertoo Peabin Turun yksikön johtaja Petri Valkeinen.

Projekti käynnistyy lokakuussa 2021 ja valmistuu kesäkuussa 2023.

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.