Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa yli 2000 henkilöä. Peab-konsernin liikevaihto on 5.9 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä
Rakennamme ja kehitämme asiakkaillemme asunto- ja toimitilaratkaisuja valtakunnallisesti. Vahva rakentamisen ammattitaito yhdistettynä innovatiiviseen toimintatapaan takaa tuotantomme ja palveluidemme korkean kokonaislaadun.
Vastuullisuus ja välittäminen ovat toiminnallemme tärkeitä tekijöitä ja tavoittelemmekin paikkaa alan parhaana työnantajana. Toimimme lähellä asiakasta paikallisesti kaikissa Pohjoismaissa ja Suomessa toimistojamme sijaitsee 8 paikkakunnalla Oulusta Helsinkiin. Olemme hyvä ja luotettava yhteiskuntarakentamisen kumppani. Meille paikalliset ja sosiaaliset kriteerit ovat tärkeitä. Teemme elinkaaren kestäviä ratkaisuja.
Meillä on vankan alueorganisaation lisäksi myös vahva tuki emokonserniltamme. Peab-konserni on Pohjoismaiden suurimpia rakentajia ja vahva ja vakavarainen pörssiyhtiö takaa meille toiminnan kehittämisen ja laajentamisen.